torstai 24. tammikuuta 2019

Työssäoppi vk 4 21.-25.1.2019

Maanantaina pidin etäpäivän.
Tiistaina tein kaappiin vielä pienet hienosäädöt ja pesin kaapin.
Keskiviikkona aloin maalaamaan pohjamaalia kaappiin.
Torstaina maalasin ensimmäisen kerroksen vaaleankeltaista puolihimmeää helmi kalustemaalia kaappiin.

Pohjamaalit päällä

Ensimmäinen kerros maalia

tiistai 22. tammikuuta 2019

Työssäoppi vk 3 14.-18.1.2019

Maanantaina päivitin blogia ja suunnittelin asiakkaan kanssa tulevaa työtä.
Tiistai kului lähes samoissa merkeissä.
Keskiviikkona asiakas toi minulle töitä, kaapin hiottavaksi ja maalattavaksi sekä taulun josta tulee valotaulu. Aloittelin keskiviikkona jo kaapin hiomista hieman.
Torstai ja perjantai kului kaapin hiomisessa eikä muuta sitten oikein kerinnytkään tekemään.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Työssäoppi vk 2 7.1-11.1.2019

Maanantaina vaihdoin työssäoppi paikan jyskistä osuuskuntaan koululle, jossa teen omia töitä sekä asiakastöitä. Lähes koko viikko kului asiakkaiden etsinnässä, sekä osuuskunnan sääntöjen kertaamisessa. Ehdin myös lyhentämään itselleni verhot, mikä on pitänyt jo kauan tehdä, sekä päivittämään blogia jyskin ajalta.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Työssäoppi vk 51 17.-21.12.18

Maanantaina oli kuorman purkua, johon meni koko päivä, sillä kuorma mikä tuli oli todella suuri.
Tiistaina kuorman purku jatkui vielä, sen lisäksi kävin varastokärryt läpi ja laitoin niistä tavaraa hyllyyn.
Keskiviikkona jatkui tavaran hyllyyn laitto varastokärryistä, sekä alelavojen tekeminen ja aletuotteiden hinnoittelu.
Torstaina aloimme tehdä inventaarioo ja laskemaan kuinka paljon tavaraa on hyllyissä.
Varastokärryt

Työssäoppi vk 50 10.-14.12.18

Maanantai alkoi normaalisti kuorman purulla, missä menikin lähes koko päivä. Välillä pääsin myös leikkaamaan vahakangasta ja neuvomaan asiakkaita.
Tiistaina päivä alkoi imuroinnilla, jonka jälkeen oli tuotteiden järjestelyä ja hyllytystä, iltapäivällä pääsin kokoamaan tuoleja.
Keskiviikkona kokosin myös ruokapöydän ja tuolit, jonka jälkeen vaihdoin mainoskyltit kun aletuotteet muuttuivat.
Torstaina pääsin tekemään alelavaa, johon olin aiemmin hinnoitellut aletuotteet, alelavojen kriteerit olivat että olisi mahollisimman samanhintaisia tuotteita.

Alelava




Työssäoppi vk 49 3.-7.12.18

Maanantai alkoi taas tavallisesti kuorman purulla, kun se saatiin purettua sain tehtäväksi somistaa muutaman pöydän myymälästä.
Tiistaina oli taas hyllyjen järjestelyä ja siivoilua, missä menikin koko päivä.
Keskiviikkona kävin taas varastokärryjä läpi ja täytin hyllyt puuttuvista tavaroista, lisäksi keräsin poistuvia tuotteita lähteväksi poriin.
Perjantaina sain hälyttää taas peittoja sekä tyynyjä, hakea asiakkaille varastosta tavaraa ja leikata ensimmäisen kerran vahakangasta.

Joka päivä olen myös neuvonut asiakkaita.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kuvahaun tulos haulle jyskTyössäoppi vk 48 26-30.11.18

Aloitin työssäoppimisen jyskissä. Heti ensimmäisenä pääsin kuorman purkuun, missä menikin melkein koko päivä, sillä tavaraa oli tullut paljon. Joka maanantai on kuormapäivä.
Samalla kun purimme ja hyllytimme tavaraa, tutustuin uusiin työkavereihini, jyskissä oli lisäkseni kaksi muutakin työssäoppijaa. Kun kuorma oli purettu ja tavarat saatu paikoilleen, jäi minulle vielä hetki aikaa ennen kotiin pääsyä, opettelin siis hälyttämään tuotteita, peittoja ja tyynyjä.
Tiistaina vuorossa oli tuotteiden hyllyttämistä sekä esillepanoa ja hyllyjen järjestelyä siistimmäksi. 
Myös keskiviikkona oli hyllytystä, hiukan myymälän siivoilua sekä varastotöitä, tuotteiden etsimistä varastosta ja asiakkaille luovuttamista. 
Torstaina sain toisen työssäoppijan kanssa laputtaa aletuotteita, josta myöhemmin tehtäisiin alelavoja myymälään, sen lisäksi oli varastokärryjen kanssa kiertoa myymälässä ja puuttuvien tavaroiden laittamista hyllyyn. 
Perjantaina oli samanlainen päivä kun torstaina, siis aletuotteiden hinnoittelua ja hyllyttämistä. 






Kesäkuun työssäoppiminen ja rehtorin huone  Vko1  Ensimmäisellä viikolla ompelin rehtorin huoneeseen verhot ja kaksi tyynyä marimekon rä...